Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

ENSIMMÄISEN SYNTYMÄPÄIVÄN SUUNNITTELUA

by

Olen alkanut hiljalleen suunnittelemaan Warrenin ensimmäisiä synttärijuhlia. En tiedä miten nämä menevät Suomessa, mutta täällä yleensä ensimmäiset syntymäpäiväjuhlat ovat ne joihin panostetaan enemmän. Teemaa mietitään tarkkaan ja kaikki kootaan sitten sen ympärille. Marraskuu on vielä muutaman kuukauden päässä, mutta tiedän että nämä viimeiset kuukaudet menevät ohi vilauksessa ja haluan alkaa jo miettiä etukäteen mitä kaikkea ...

No tags 5

AIKAEROSTA SELVIYTYMISTÄ VAUVAN KANSSA

by

Saavuimme takaisin kotiin keskiviikko iltana. Kaksi ensimmäistä yötä olemme heränneet yhden maissa ja olleet hereillä muutaman tunnin leikkimässä. Uudestaan hereillä taas viiden ja kuuden välillä ja nukkuneet sitten kahdeksaan saakka. Päiväunet olen pitänyt samassa aikataulussa kuin normaalisti, mutta vikoilta päikkäreiltä Warren on todella hankala saada ylös. (Neljä meillä iltapäivällä, on juuri syvintä uniaikaa Suomessa.) Suomeen ...

No tags 8

Suomi <3

by

Olemme lomailleet Warrenin kanssa Suomessa tämän viikon. Olemme mm. hengaillut kavereiden kanssa, syöneet karjalanpiirakoita, ajelleet niin junalla, raitiovaunulla kuin bussilla ja testannut Helsingin leikkipuistoja. Ja voitteko kuvitella, hiukan stressasin lentomatkasta liikkuvan pojan kanssa...lento lähti seitsemältä illalla ja heti nousun jälkeen Warren nukahti ja heräsi vasta noin puoli tuntia ennen laskua ( hän nukkui melkein kymmenen ...

No tags 15
Most commented posts

GUESS WHAT?

Monday, June 11, 2018

Täytyy myöntää että minua jännittää kirjoittaa tätä postausta. En tiedä onko kukaan huomannut etten ole ...

BARBIE BOWL

Saturday, December 2, 2017

Kaupallinen yhteistyö Ennen kiitospäivää kirjoitin postauksen leipävanukkaasta ja Blue Diamond mantelijuoman monikäyttöisyydestä. Tällä kertaa hieman terveellisempi ...

I’M HERE!

Friday, November 16, 2018

Moni on varmasti huomannut Instagramista (Marikavz)  että pieni mies on vihdoin täällä meidän luonamme. Viime ...