Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

ELOKUUN VIIMEISIÄ

by

Viime päivät ovat menneet vauhdilla, on ollut niin baseball-matsia kavereiden kanssa, rannalla loikoilua ja ystäväni kanssa hengailua sillä hän lensi tänne Seattlesta ja olemme viimeksi nähneet joulun jälkeen. Olemme kumpikin lentoemoja ja on ollut kiva päästä kuulemaan miten kesä töissä on mennyt, täytyy myöntää että hetkittäin on ollut ikävä taivaalle mutta breikki on myös tehnyt todella hyvää ja auttanut rentoutumaan oikein kunnolla.

Tuntuu oikeasti mahtavalta saada olla kotona raskauden ajan ja en olisi ikinä kuvitellut että minulla olisi työpaikka joka tarjoaisi tämän mahdollisuuden täällä Jenkeissä. Raskaana olevat kaverit ovat töissä yleensä laskettuun aikaan saakka ja kotona vauvan syntymän jälkeen noin kolmen-neljän kuukauden ajan riippuen työnantajasta jonka jälkeen pitää miettiä lastenhoitomahdollisuuksia. Täällä ei ole samanlaista päiväkotisysteemiä kuten Suomessa ja keskimäärin ystävät maksavat noin 900-1200 dollaria kuussa kokopäiväisestä lastenhoidoista. Kallista ja hankalaa ja hyviä paikkoja on todella hankala löytää. Monet mammat ovatkin jääneet kotiin ihan jo pelkästään tämän takia ja kotiäitejä on paljon enemmän kuin Suomessa. Itsestä tuntuisi että kolmen kuukauden ikäinen vauva on vielä niin pieni hoitoon, mutta ymmärrän että monella ei ole muuta mahdollisuutta jos haluaa pitää työpaikkansa. Itse saan olla kotona vuoden ennen töihin paluuta mikä on todella harvinaista täällä.

 

3 Responses
  • Miia
    September 1, 2018

    Wau, ihanaa että saat olla jopa vuoden kotona vauvan syntymän jälkeen! Onko tähän joku erityis syy vai onko teidän työpaikalla vaan kaikilla näin? Oletko ollut siis koko raskausajan kotona, sekin on hämmentävää kuten itsekin sanoit, että monet muut ovat todella pitkään töissä.:)

    • Marika
      September 1, 2018

      Joo koko raskausajan olen ollut kotona, meillä ei ole tarjolla kenttätöitä kuten esim Suomessa Finskillä. Töitä saisi tehdä 24 viikolle asti mutta kukaan lentoemokavereista ei sitä halua tehdä jos voi myös olla kotona. Ja tosiaan meidän firmalla tarjotaan vuoden bonding-leave jos niin haluaa. Töihin saa tietysti mennä aikaisemmin, mutta moni valitsee tämän vuoden koska niin harvinaista täällä että saa olla niin pitkään kotona. Palkkaa tältä bonding leave ajalta ei saa kuten raskausajalta, mutta jos haluaa niin voi myös mennä muualle töihin esim osa-aikaiseksi tänä aikana ja oma työpaikka lentoemona säilyy koko vuoden odottamassa sinua. 🙂 Tämä on Jenkeissä niin mukava vaihtoehto ja yksi syy miksi esim meille on niin paljon hakijoita joka vuosi mahtavien etujen takia.

  • Pii
    September 5, 2018

    Onnea 💗 Ihana masu. Kuulostaapa hyvältä että sun työpaikka on noin hyvin mukana tukemassa. 🙏🏻

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *