Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

LIIKKUMINEN RASKAUSAIKANA

by

Jokaisella on varmasti jonkinlainen kuva siitä miten haluaisi liikkua raskausaikana, niin minullakin oli. Kun ensimmäinen kolmannes oli kaikkea muuta kuin ihanaa oloa, liikkuminen rajoittui lähinnä koirien kanssa kävelyyn. Rehellisesti en jaksanut tehdä mitään, sillä niin uupunut olo minulla oli jatkuvasti. Teki mieli vain hengailla sohvalla ja katsoa telkkaria päivät pitkät. Onneksi olo parani ja yhtäkkiä olin taas täynnä energiaa, siivoilin kotona kaappeja ja järjestelin kaikkea. Aloin kävellä pidempiä lenkkejä ja olo oli taas normaali, kävin muutaman kerran joogassa mutta kaipasin jotain hieman enemmän. Salille etsin netistä ohjeita turvallisiin liikkeisiin joita tehdä, mutta jostain syystä kynnys ajaa salille oli joinakin päivinä liian suuri. Facebookin mammaryhmässä joku vinkkasi FIT4BABY-tunneista ja innostuneena lähdin heti googlaamaan. Tunnit on suunniteltu raskaina oleville ja liittyä saa missä vaiheessa vain raskautta. Ensimmäinen tunti oli ilmainen ja päätin lähteä kokeilemaan.

Parasta on että tunnit järjestetään ulkona kaksi kertaa viikossa aivan lähellä olevissa puistoissa. Tunnilla oli noin 10 tulevaa mammaa 20-39 viikoilla, kaikista liikkeistä oli vaihtoehtoina helpompi ja vaikeampi taso sen mukaan kuinka iso masu jokaisella on. Samalla pääsee juttelemaan muiden odottavien äitien kanssa ja pitämään huolta kehostaan. Tunti oli itseasiassa haastavampi kuin olisin kuvitellut, paljon käsi-ja jalkalihaksia sekä cardiota niin että jokainen pystyi vielä puhumaan. Kun vauva syntyy valmistuu FIT4MOM-tuntien puolella jossa treenataan niin rattaiden kuin vauvojen kanssa. Itse olen usein nähnyt näitä mammaryhmiä rattaiden kanssa treenaamassa kun olen ajanut kauppaan aikaisin aamusta. Minusta aivan super idea ja ainakin Kaliforniassa näitä ryhmiä näytti olevan useampi jokaisessa kaupungissa. Täällä sää on onneksi hyvä ympäri vuoden, mikä helpottaa tuntien pitämistä ulkona.

Näistä kuvista on jo kuukausi aikaa, todellisuus laiturin alla otettujen kuvia takana.  Uskomatonta miten nopeasti aika on mennyt viime viikkoina!

4 Responses
  • Helena pohto
    July 14, 2018

    Ihana Marika 💕

  • Henna
    July 16, 2018

    Ihania kuvia! Ma oon kaynyt taalla Atlantan FIT4MOM tunneilla jo pari kuukautta, vaikka nyt valilla alkaa olla kylla ulkona treenatessa vahan liian kuuma. Mutta tosi kivoja treeneja ja on ollut kiva tavata muita aiteja. Harmittaa etta en tajunnut aloittaa jo raskausaikana. Voin siis suositella jatkamaan sitten vauvankin kanssa. 😊 Taalla on ainakin tuntien jalkeen tosi kivaa ohjattua tekemista lapsille. Muskaria, askartelua, field tripit.

  • Jade
    July 19, 2018

    Upeita kuvia ja ihana sinä 💕

  • Saara
    August 14, 2018

    I feel you! Oma vointini on mennyt käytännössä samalla kaavalla. Jotenkin sen parin kuukauden liikkumattomuuden jälkeen on ollut hieman vaikeaa aloittaa taas liikkuminen kun en ole ollut varma mitä saa/ei saa tehdä. Käyn itsekin pitkillä kävelylenkeillä ja olen yrittänyt googlata kaikki mahdolliset vinkit ja ohjeet sekä järjestettävät tunnit raskaana oleville 😀 Suomessa niitä ei vain valitettavasti ole säännöllisesti tarjolla :-/

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *