Tietoa mainostajalle ›

Surprise trip to Helsinki

by

Heinäkuu oli aikamoista hässäkkää, tein töitä aika vauhdilla sillä halusin saada päiviä vapaaksi kuun loppuun. Ystävälleni jonka olen tuntenut ensimmäisestä luokasta saakka oltiin järjestämässä polttareita, ja halusin ehdottomasti päästä mukaan. Tämä oli suurta yllätystä, sillä vielä samaisena päivänä en ollut varma pääsisimmekö Suomeen saakka, koska lennot olivat todella täynnä. Jännäsin viimeiseen saakka ja lopulta lensimme Los Angelesista Seattleen, Amsterdamiin, sieltä Tukholmaan ja lopulta Helsinkiin. Laskeuduimme Helsinkiin viideltä iltapäivällä, kävin suihkussa ja lähdin suoraan liikkelle 25 tunnin matkustamisen jälkeen.

Yllätys onnistui täydellisesti ja rakkaalla ystävälläni ei ollut pienintäkään ajatusta että pääsisin paikalle. Olin vielä lähettänyt aikaisemmin kuvaamani videon hänelle Losista ja toivotin ihania polttareita ja pahoittelin etten pääse paikalle. Kaiken matkustamisen arvoista että saa yllättää toisen maapallon toisella puolella.

Vietimme Helsingissä mieheni kanssa kiireiset kolme päivää, niin lyhyt aika ja ei todellakaan tarpeeksi jotta olisi ehtinyt nähdä ystäviä ja ottaa rennosti edes hetken. Kun matkustamiseen menee vuorokausi niin se verottaa niin paljon perillä oloa. Ihana oli kuitenkin päästä kesäiseen Helsinkiin ja ehdimme käväistä nopeasti myös Tallinnan puolella.

Nyt istumme Portlandin kentällä odottomassa lentoa takaisin Los Angelesiin ja onneksi äskeisellä lennolla Amsterdamista tänne nukuin reilut kuusi tuntia ja heräsin vasta kun pääsimme Kanadan ylle. Muutaman päivän saan onneksi rentoutua ennen töihin menoa ja yrittää palautua matkaväsymyksestä.

No tags 1
10 Responses
  • Helkky
    August 2, 2017

    Hienoja kuvia! Oletteko ollet kuumailmapallossa vai mistä ne on oikein napattu 🙂

    • Marika
      August 2, 2017

      Kiitos, ja dronella kuvattu. Tulee niin hienoja kuvia kun pääsee hieman korkeammalle kuvailemaan.

  • Kirsikka
    August 2, 2017

    Ihana ylläri <3 Ja upeita kuvia, mutta tiedätkö, tuolla alueella on kuvauskielto dronella 🙁 toivottavasti ei kuulu jälkikäteen mitään..

    • Marika
      August 2, 2017

      Voi kiitos, ja itseasiassa se raja menee Fabianinkadulla jos tutkit tarkasti noita kieltoalueita 😉

      • Kirsikka
        August 2, 2017

        Hei apua, en todella tarkoittanut pahaa. Satuin juuri päivällä katsomaan sitä karttaa, jossa tuo kirkko yms on. Pahoittelut, että sotkeennuin asiaan.

        • Marika
          August 2, 2017

          Ei mitään, kiitos kun pidit huolta 🙂

  • Sanna | Siveltimellä
    August 2, 2017

    Oot kyllä tosi ystävä, kun matkaat maapallon toiselta puolelta polttareihin! Ihanaa <3 Harmi ettei ennätetty nähdä, mut nähdään sit vaikka taas LA:ssa 😉

    • Marika
      August 2, 2017

      Seuraavan kerran sitten täällä! Kolme päivää meni kyllä niin uskomatton nopeasti ohitse että tuntuu ettei oikein mitään ehtinyt tehdä.

  • Suvi
    August 7, 2017

    Heippa! Onko sulla jotain supervinkkejä takataskussa, miten saat koneessa nukuttua? Itsellä jää aina yritykseksi, oli sitten millaiset tyynyt tahansa.. Helpottaisi kyllä reissaamista, jos ei tarvisi paria ekaa päivää olla aivan koomassa.. 😀

    • Marika
      August 8, 2017

      Heii, itse olen onnekas että oman yhtiöni koneissa pääsen aina businekseen nukkumaan ja pitkä matka valtameren yli menee mukavasti makuuasennossa. Lyhyillä matkoilla yleensä vain kaamea väsymys auttaa nukkumaan koneessa jolloin tyynyjä ei tarvita. 😀 Eli ei kyllä mitään super vinkkejä ikävä kyllä…

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *