Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

SUURI SURU

by

Blogissa olen käsitellyt viime aikoina kauniita ja iloisia asioita. Kaksi päivää sitten meitä kohtasi kuitenkin suuri suru joka järisytti pientä perhettämme.

Zoe, toinen koiristamme pääsi koirien taivaaseen, aikaisemmin kuin olisimme ajatelleet. Kummatkin koiristamme ovat jo seniorielämän puolella, tiesimme että jokainen päivä heidän kanssaan on lahja mutta silti kun hetki koittaa niin se tulee aina kuitenkin yllätyksenä. Kevään mittaan olen huomannut miten kävelylenkit Zoelle tulivat joka kerta raskaammaksi ja vanha lady hidasti matkaa ja olisi nauttinut vain mielummin oman pihan nurmikosta. Pidemmille lenkeille otin vain Cocon mukaan ja annoin Zoen levätä kotona. Kolmisen viikkoa sitten kävimme ensimmäisen kerran lääkärissä, kun huomasimme miten toisen hengitys oli muuttunut tiheämmäksi. Lääkäri ei ollut sama jota Zoe on nähnyt useamman vuoden ajan silmä-ja ihojuttujen takia ja diagnoosi oli enemmän vain se, että toinen on tulossa vanhaksi ja hengitys kuulostaa välillä erilaiselta koska toinen on innoissaan. Mies mietti onko Zoe saanut suuhunsa jotain sopimatonta ja se olisi jäänyt kiinni vatsaan, jonka takia painoa olisi tullut myös enemmän.

Viimeisen viikon aikana Zoe ei suostunut kävelemään omaa porttia pidemmälle ja portaat kotiin tuntuivat ylitsepääsemättömiltä. Kun kahtena päivänä toinen ei suostunut syömään enää mitään ja hengitys oli todella nopeaa ja pinnallista varasimme taas lääkäriajan. Lääkärissä päätimme ottaa röntgenin jotta näkisimme keuhkojen ja vatsan tilanteen, kun meidät kutsuttiin huoneeseen 20 minuutin päästä emme osanneet ajatella mitä lääkärillä olisi kerrottavana. Zoen keuhkot ja koko vatsa oli täyttynyt nesteellä ja syöpäkasvain oli levinnyt samalla koko kehoon. Kun kysyin kuinka paljon aikaa Zoella enää on, lääkäri kertoi surullisena että paras mitä voimme tehdä on päästää Zoe kivuistaan sillä se kärsii todella paljon, muuten se menehtyisi kotona siihen että keuhkot antaisivat periksi ja kivut olisivat todella pahat.

Emme ikimaailmassa kuvitelleet että tämä kerta lääkärillä olisi hyvästien aika. Saimme huoneen jossa viettää viimeiset hetket Zoen kanssa ja silitellä toista viimeiset kerrat. Raskasta oli nähdä mieheni, jonka ensimmäinen vauva Zoe oli tässä tilanteessa. Jos vain olisimme tienneet kuinka kipeä toinen oli viimeisten viikkojen aikana. Ensi kuussa Zoe olisi täyttänyt 12-vuotta. Zoe sai kuitenkin elää hienon ja pitkän koiranelämän ja nauttia kaikesta, toivoimme niin että se olisi saanut vielä tavata uuden vauvan. Koti tuntuu tyhjemmältä kun koiria on vain yksi ja Coco näyttää hieman eksyneeltä ja istuu välillä aivan kuin odottomassa ulko-oven edessä. Coco ja Zoe on vain nyt Coco ja Zoesta jäi kaunis muisto viimeisen 11-vuoden ajalta.

Mieheni kirjoiti kauniisti Instagramissa jonka halusin vielä jakaa…

“She has a Loving Disposition” the email replied. What they left out was loud sleeper, smelly and can’t be left alone. You were the first girl I’d ever lived with aside from @marikavz. You taught me a lot about responsibility and if I fell short you were sure to let me know. You wanted nothing more than to be adored and loved by everyone but especially by me. Losing you has more importantly awaken a feeling that I needed to remember as I come close to becoming a father. There are things you can’t get back and time is one of them. Now I wish that in my busy schedule I would have stopped and made more time to give you one more belly rub, one more kiss on the head and most importantly one more I love you. Thanks for all the lessons and memories Zoe we love you.

No tags 10
12 Responses
  • Fanny
    June 21, 2018

    Suurinta rakkautta on luopuminen. ❤️

    • Marika
      June 22, 2018

      <3 <3 <3

  • Tarja
    June 21, 2018

    Lämmin osanotto pienen perheenjäsenen poismenon johdosta.
    Samoin kävi täällä viikko sitten ja ikävä, suru ja kyyneleet ovat pinnassa…

    • Marika
      June 22, 2018

      Kiitos <3 Osaanotto myös teille. Uskomatonta miten paljon nämä pienet kaverit oikein vaikuttavatkaan elämäämme. Niin suurta ja iloa ja rakkautta saamme heidän kauttaan kokea.

  • Jenni
    June 21, 2018

    Voi ei, suureen suruun osanottoni ❤ Jouduin kokemaan omalla kohdalla saman maaliskuun lopussa, kun jouduin luopumaan omasta ensimmäisestä koirastani Tahvosta. Tahvo eli reilun 10 vuotta kanssani. 😭 Jäljelle jäi kuten teilläkin, toinen koira Thelma, mutta ikävä Tahvoa kohtaan on vieläkin päivittäistä ja tämän sinun tekstin lukiessa kyynelkanavat jälleen aukesi. ❤ Mulle raskaaksi Tahvon poismenon teki myös se, että ostin oman talon vain viikko tämän jälkeen, tai saatiin kaupat ja muutto samalle päivälle tehtyä. Olin niin vihainen kaupanteon myöhästymisestä, koska Tahvo ei koskaan päässyt tänne. Olisin saanut edes sen muiston siitä, että Tahvokin oli täällä. Thelmalle oli myös hankalaa sopeutua ensin Tahvon häviämiseen ja heti perään muuttoon, kun oli aina tottunut menemään vähän arempana Tahvon perässä. Alkuun se ei oikein edes syönyt täällä uudessa talossa, mutta sinä päivänä kun Tahvon tuhkat tuli takaisin meille niin Thelma alkoi taas syömään ja on ollut oma normaali itsensä joka päivä! Tosi outoa, mutta kyllä koirat vaistoaa kaiken.
    Mutta niin, vielä lämmin osanotto teidän suruun. ❤ Muistot onneksi säilyvät ikuisesti.

    • Marika
      June 22, 2018

      Voi vitsi, kylmät väreet tulivat lukiessa tekstiäsi, miten uskomatonta. <3 Olemme näin jälkikäteen miettineet miten Coco varmasti tiesi että Zoe on kipeä kun usein iltaisin meni nukkumaan olohuoneeseen lähelle Zoe:ta vaikka ennen aina meni suoraan omaan sänkyynsä makuuhuoneeseen. Koirat ova niin uskomattoman fiksuja olentoja ja tietävät usein enemmän kuin ihmiset. Osaanotto Tahvon poismenosta, super söpöt nimet muuten.

      • Jenni
        June 27, 2018

        Voi kiitos <3 koirat tosissaan aistii niin paljon enemmän mitä ihmiset voi ymmärtääkään. Monesti sen huomaakin vasta jälkikäteen.
        Tahvo sai monesti hymyjä nimestään ja muutenkin persoonastaan, ikävä tuota hurmuria. <3

  • Jessica
    June 22, 2018

    Voi ei 😭💔 Voimia teille molemmille ❤️

    • Marika
      June 22, 2018

      Kiitos <3

  • Nina
    June 22, 2018

    Kyynel vierähti poskelle, kun tätä luki. Vuosi sitten toukokuussa oma ranskanbulldoggini jouduttiin lopettamaan 3 vuotiaana pahan selkävian takia. Kipulääkkeet eivät enää auttaneet ja parhain teko oli päästää toinen pois kivuistaan. Niin kivuliasta ja vieläki välillä tulee itku, kun katsoo kuvia hänestä. Oikean päätöksen tekeminen ei ole helppoa näissä tilanteissa, mutta se on suurta rakkautta toista kohtaan vaikka itseen sattuu. Kovasti voimia teille molemmille ❤️

  • Jade
    June 23, 2018

    😥 Lämmin osanottoni vielä tätä kautta.. kyyneleet valuvat valtoimenaan kun luin miehesi kirjoituksen, niin kaunis kirjoitus ❤️
    Ja niinku instaan jo kirjoitin Jossain vaiheessa kyyneleet harvenevat ja suuri suru muuttuu kauniiksi ikäväksi ja ihaniksi muistoiksi.
    Ikävä ei häviä koskaan eikä sen pidäkään 💕

  • Emmi
    June 28, 2018

    Suuret osanottoni! ❤️ Kyyneleet vain valuivat, kun luin tekstiäsi. Oma koirani Rico täytti nyt keväällä 9 vuotta ja nyt ensi kertaa alkaa huomaamaan, että tahti on hidastunut eikä hän jaksa samoin kuin ennen.

    Meille syntyi myös esikoinen viime elokuussa ja nyt odotamme toista lasta, jonka laskettu aika on 4.10. Huomaan kuinka Rico on näistä elämänmuutoksistakin hämillään ja välillä tunnen huonoa omaatuntoa, kun aikaa koiralle ei olekaan samoin kuin ennen.

What do you think?

Your email address will not be published. Required fields are marked *